Varma tapaus


-Laitakko puuroo tulemaa! Syörää oikee mannapuuroo, siel on viel pariskii tölkis maitoo, senku otat jääkaapist. Se iltanen marjasoppa maistuu hyvältä lämpimän puuron kans, hihkuu äiti Marille keittiöön, päästää kissan pihalle ja lähtee hakemaan postia laatikosta, kun ei isä o viel ehtinny.

Isä on hyvällä tuulella; aurinkoinen, melkein hellepäivä on luvassa ja jo perinteisesti ollaan koko perhe lähdössä Kekkilän Villeä heinänteossa auttamaan.

Ville on jo monet päivät vahtannu ilmoja, Ilmatieteelliseltä kyselly, valvonnu öitä ja kyttänny oikista ajankohtaa pistää heinät nurin ja kuivatella ja sitte talkooporukka töihin! On sukua ja tuttavia, sama pistämätön lupsakka porukka, joka jakaantuu sitten – miehet pellolle, heittelemään paaleja traktorin lavalle, ajohommiin ja osa latoon kuormaa tyhjentämään – naisten ”pakatessa ” latoa. Siinä syntyy naisväeltä näppärästi paaliportaita ja hyvässä järjestyksessä täytettyä latoa. Ja karkeeta suolaa heitellään vähän kerrosten väliin ja lopuksi päälle. Säilyvät. On kuin onnenriisiä hääparille.

Ville soitteli eilen, että nyt. Jos huomenna tulisitte!
-Tullaa kolmestaa, Antti ei ny pääse, ku se on siel armeijas.
-Ei o kiire ihan heti aamust. Antaa kasteen häipyä – mut sitte!

-Mikä tääl haisee? No voi sun hiisi! Pitikö sen puuron ny palaa. Ekkös sekottanu? Nyt varovasti, älä enää pohjasta paljo rapsuta, ettei tulis sitä palanutta sekaan. -Noo. Kyllä se menee. (Kaurapuurohan se olis aina varma tapaus, mutta kun teki niin mieli tätä mannapuuroo.)

-Hyvät olet kaffit keittäny. Ota ny Heikki tosta vielä pytky rieskaa ja palvilihaa kans, ni tuntuu jossain. Ei sitä tyhjällä mahalla jaksa kesätöitä tehrä. Kyllähän siellä talossa taas hyvät sapuskat saaraan, mutta näin alkuun. Emäntä se huolehtii talkooväen jaksamisesta aina viimesen päälle. On karjalanpiirakat, laatikot ja lihapullat. Kiisselit ja herelmäsalaatit. Ja taukokaffit. Pellol ja laros on väelle aina juotavaa, kun kuumuus ja kova homma pistää hien lentämään, ottaa voimille ja jano tulee helposti vierahaks.

Mutta se on kuin kesä, se tulee joka vuosi, ja sitä kaipaa. Se tunnelma, huulenheitto, asiaa ja asian vierestä, kaikki pistää parastansa, hommassa ja puheissa. Ja mieli on hyvä, kun tietää olevansa tasan siellä, missä tarvitaan.

-Ei perkule, mulla pettää ny maha, ähkäisee Heikki.
Se on sitte ton mahaas kans pulas.
-Mistäs tölkistä sä otit sen mairon?
Mari vääntelehtii vaivautuneesti, -ensimmäisestä, mikä käteen osu, että vaan saa puuron kiireesti alulle, kun ei meillä nyt tota aikaakaan siihen lähtöön o mitenkää kauheesti.

Se sitte siitä laktoosi-intoleranssista. Tavallinen maito -ni maha kurall. Varma tapaus! Ja tunnin päästä toisen kerran, jos ei sitte puolen. Ja kova vaiva muutenkii. Isän lähtö pilall eikä nyt voi kiirehtiä. Se vaa ottaa aikansa ja sillä siisti.

-Hoiretaa me sill aikaa tiskit ja petit. Pistä noo silakat kissalle ja Röllin kopill voisit kipasta ja vierä kellarinrapust sen koiranruoan. Tulee kaikki hoirettua. Lakasen roskat tästä keittiöstä ni sitte on mukava tulla kotii illal, ku on paikat siistinä. Eikä sitä paljo jaksakkaa muuta ku pesul käyrä ja maate ja uni maittaa. Se on varma tapaus!

-No, päästii sitte lopult lähtemää.
-Shh...älä ny..eihän tää ny isän vika ollu, ja oli ny kennee vaa, pääasia että olla menos.
-Minä voin ajaa, ni saat vetää henkee ja kerätä voimia rauhas. Istu sä Mari tonne taakke. Onks hanskat mukana ja ne lippalakit tai jokku huivit? Ei ku menoks.
-Älä äiti kaahaa!
-Ei tää ny mitää kaahaamist o. Mukku pikkasen meinaa olla semmonen olo, että meirän pitäs jo olla siell. Tuttu tie ja mukava ajella näitä metsävälejä. Kattokaa mikä ilma! Ei kehnommin tilattu. Mikäs nyt on heiniä korjatess.
-Voi ei! ”Jätskikauppiaat” puskas. Ja tommoses paikas. Mitä ne täällä tekee?
-Ne vahtaa tätä Kunnalliskodin tienoota, että ihmiset oppis ajamaan. Muistakko sen onnettomuuren?
-Älä kuule. Enhän mä nyt...voi hitsi! Siellä sitä viittilöidään tien poskeen.
-Nyt mä kyllä repeen. Ei kuulkaa konstaapeli. Te ette nyt yhtään ymmärrä...tai siis teirän pitäs nyt ymmärtää semmonen asia, että me ollaan menos vanhoja ihmisiä auttamaan heinäpellolle ja meirän kans pitäs jo olla siell. Voi hyvä ihme sentää. Pelkkää hyvää vaan tarkotetaan ja te tulette tuolla tavalla pysäyttelemään. Eihän tää nyt tahallista.
(Ja varo kuule, Heikki siinä, perkule ilmeitäs.)

Ja äiti on yhtä tuskaa. Eihän ne tiedä poliisit, että mannapuuro on jo palanu pohjaan, paskat menny melkeen housuun ja kohta myöhästytty talkoistakin. Ja konstaapeli, että -Kyllähän Minä ymmärrän oikein hyvin tilanteenne, mutta kun meidänkin vaan täytyy toimia sääntöjen mukaan, niin se on nyt valitettavasti sakkolappu kirjoitettava. Olisiko rouva hyvä ja tulisi tuohon poliisiautoon!

Tuskan hiki on äiteella päällä jo ennen kuin Kekkilän pellot häämöttävätkään. Ja loppumatkalla ei paljon autossa keskustella. Äiti vaan vilkaisee uhkaavan näköisenä isää, joka ymmärtää pitää naamansa niin peruslukemilla kuin pystyy. Se on varma tapaus. Itsesuojeluvaisto pelaa isällä ja tyttärellä satayksprosenttisesti kuin sopimuksesta.

-No sieltähän te tulette. Ja juuri sopivasti. Kekäläisetkin tuli ja muutakin tuttua porukkaa on taas paikalla. Ensimmäistä kuormaa ovat miehet tekemässä pellolla. Juokaa toki tuvassa kaffit, ennenkun lähdette ladolle. Ai niin,ensimmäiset kuormat taidetaankin ajaa tohon navetan ylisille. Ei tarvikkaa lähtee sen piremmälle.
Emäntä se ehti just kehua, että kyllä se Heikin porukka sieltä tulee, kun ne on luvannu. SE ON VARMA TAPAUS!