Nouseva auringon maa,
minun maani


Marjut Jokinen


Minä, auringonlapsi ja vapauden laulu,
olen saapunut kotiin.

Askeleeni pysähtyvät harmaaksi käyvän kylän portille.

Näen katseeni laajuudelta sen, mitä kerran pakenin.

Olkikattoinen talo, nousevan auringon sylissä.
Kiviaidan murtumassa aukko merelle.

Talojen ympäri kaivetut ojat,
maan henkisyyden historia.

Symbolit:
tunnustettuja aateleita
tasavaltalaisarmeija
ja riepoteltu kansa.

Sähkölinjat lähellä ihmistä
kuin tyhjät pyykkinarut.

Kaivuutraktorit kuorivat ikikuuset
ja protestanteilla ja katolisilla
kaksijakoisuuden mustavalkoisuus.

Nummilla tuulee aina, kukkahattuiset kanervat pitävät siitä.

Katse pysähtyy aallonleikkuriin,
harjoilta pyyhkäisty unelmienvaahto,
pirstaleina helmeilee karikonkyljessä

Samaragati- oi Irlanti!

Kotiinpaluun kunniaksi koristaudun Atsalean kukilla
kohtaamaan tarukuninkaan,
nummilla surmatun toisinajattelijan.

Leijuvaan usvaan sekoittuu kukkientuoksu.

Koskiko joku hiuksia!