Kaisa-muorin
jupinoita
-Kyllä se on hyvä juttu, että EU:ssakin on hoksattu,
miten lehmät ovat nykyaikana navetan vankeja. Rupeavat
nyt tekemään sellaista lakia, että kesällä on karjan
paikka ulkona.
Kaisa-muori sukaisi harmaita hiuksiaan, pyyhkäisi
esiliinaan silmälasejaan. Hän painoi kaukosäätimestä
töllöttimen kiinni, oikaisi jalkansa antaakseen vauhtia
keinutuolille.
-Näkeehän sitten vielä lehmiäkin, jos se laki
toteutuu, mumisi muori
asetellessaan itseään pienille aamupäivätorkuille. -
Olisihan se romanttista, lehmät kesäisin vihreällä
niityllä, vielä romanttisempaa olisi nähdä, emäntä
olisi käsin lypsämässä pikkujakkaralla istuen ja
lapset koivun oksat käsissään hätistelemässä
kärpäsiä lehmistä. Niin ennen vanhaan tehtiin,
minäkin muinoin. Mutta mitä romantiikkaa nykyaika
kaipaa. Tehokkuutta, tehokkuutta ja vieläkin
tehokkuutta, eihän täällä saa kohta olla edes
ihminen.
-Puolensa on siinäkin että karja on navetassa ympäri
vuoden. Ennen
vanhaan yöllä saattoi saada vieraan, joka vihaisena
puhisi "tule hakemaan karjasi pois meidän
viljapellosta tai navetasta" Lehmien yölliset
karkumatkat koituivat välillä omankin pihapiirin
täystuhoksi pehkot kumossa ja kukat irti revittynä ja
kasvimaa muokattuna, pahimmassa tapauksessa oli kiire
soittaa eläinlääkärille jonkin
- Sama kai se on syöttää karja navettaan kun
rehuntekokin on nykyisin helpompaa. Nyt jyrisee isot
koneet pelloilla ja heinät menevät paaleihin tai
tuorerehuksi säiliöön. Niin se on muuttunut viljojen
kylvö ja korjuu. Koneellisesti ne tehdään,
navettaankin ajetaan ja lehmille jaetaan.
Vaan ennen vanhaan oli käytettävä hartia voimia, niin
rehunteossa kuin lannan luomisessa. Se oli kovaa hommaa
se, eipä tarvinnut ehtiä kuntosaleille, hyötyliikuntaa
oli aamusta iltaan karjan kanssa.
Muori havahtui ajatuksistaan, - kauanhan ne siellä
navetalla viipyvät,
- Nyt se sonnikin vielä tuli, ei tässä taida
aamukahvia lainkaan saada, närkästyi hän, kun pihaan
ajoi seminologi.
-Ennen lehmätkin vietiin uljaalle sonnille naapuriin,
nyt ne tarvittavat siemenet otetaan auton pakkasesta. Jo
on aikoihin eletty, mitähän ne lehmätkin tykkää
nykyaikaisesta lemmiskelystä? Kaisa-muori, sulki
silmänsä - no aika aikaansa kutakin, huokaisi hän
mutta maito-auton tulo sai muorin jatkamaan
muisteloitaan.
- Se oli suurta juhlaa kun maitoa ruvettiin laittamaan
meijeriin, vaikka lehmiä oli vain kaksi. Kun Topi vei 20
litraisen maitotonkan maitolaiturille ensimmäisen
kerran, silloin tiesin, että takanapäin oli
separoinnit, kirnuamiset, ja oli tarjolla tongassa
palautuksena kurrit vasikoille, voit ja piimät perheelle
ja vielä jokin kolikko kukkaroonkin kilahti.
Mutta toisaalta ei sekään helppoa ollut, käsipelillä
ne tongat oli nostettava ja kelkalla tai rattailla
kuljetettava. Oli portaita laiturille, joten selän
kanssa oli ihmeissään. Ja toivat siihen toisetkin
maitonsa, koko kylänväki. Pakkasilla tongat olivat
kylmiä, mutta kun tumput laittoi kannen päälle, toimi
se istuimena ja takapuolikin tarkeni. Pahimmilta pakkasen
puremilta välttyi kun maitolaiturin sisäpuolella
hengitti naapurin navetan tuoksuista lämpöä. Kun
puolta kilometriä ei viitsinyt edestakaisin kulkea, tuli
odotettua maitoauto. Olipahan ne ilot siinäkin, tuli
naapurin kanssa kelattua koko elämän kirjo, riemujen
rikkaus ja surujen summa, huokasi muori ja laittoi
silmät kiinni ja jatkoi keinumistaan.
- Niin puolensa on kaikella, silläkin että
maitolaiturit muuttuivat iltaisin ja öisin nuorten
kohtaamispaikaksi Ymmärränhän minä sen kun ei
nuorille muutakaan paikkaa.
- Mietin vain montako paria olisi tälläkin kylällä
jäänyt syntymättä ellei maitolaituria olisi ollut.
Silloin se oli paremmassa kunnossa, aivan kuin pieni
punainen mökki, eikä sammaltakaan katolla. Nyt se on
vanhus kuten minäkin, mutta paljon se on nähnyt
kuutamoöitä ja kesänhämyisiä iltoja.
Kulkurikin siinä on kuulemma yönsä viettänyt ja
aamulla reissuun lähtiessä juonut maito-autoa
odottavasta tongasta maitoa mahan täydeltä, mutta
onneksi ei ollut meidän tonga.
Kaisa-muori oli täysin syventynyt omaan maailmaansa,
keinutuoli oli pysähtynyt, silmälasit tipahtaneet
nenälle. Ainoana elonmerkkinä hieman poskiin venyneet
suupielet. - Maitolaiturillahan sitä mekin aikoinaan
tavattiin Topi ja minä.
-Ehtoisa emäntä, muisti Topi sanoa. Ehtoisapa hyvinkin.
Tovin kuluttua helkkyi iloinen nauru talon suuressa
salissa.
|
