Luova kirjoittaminen
 

Kirjoittanut: Kaija Hiltunen




Kaisa-muorin jupinoita


-Kyllä se on hyvä juttu, että EU:ssakin on hoksattu, miten lehmät ovat nykyaikana navetan vankeja. Rupeavat nyt tekemään sellaista lakia, että kesällä on karjan paikka ulkona.
Kaisa-muori sukaisi harmaita hiuksiaan, pyyhkäisi esiliinaan silmälasejaan. Hän painoi kaukosäätimestä töllöttimen kiinni, oikaisi jalkansa antaakseen vauhtia keinutuolille.

-Näkeehän sitten vielä lehmiäkin, jos se laki toteutuu, mumisi muori
asetellessaan itseään pienille aamupäivätorkuille. - Olisihan se romanttista, lehmät kesäisin vihreällä niityllä, vielä romanttisempaa olisi nähdä, emäntä olisi käsin lypsämässä pikkujakkaralla istuen ja lapset koivun oksat käsissään hätistelemässä kärpäsiä lehmistä. Niin ennen vanhaan tehtiin, minäkin muinoin. Mutta mitä romantiikkaa nykyaika kaipaa. Tehokkuutta, tehokkuutta ja vieläkin tehokkuutta, eihän täällä saa kohta olla edes ihminen.

-Puolensa on siinäkin että karja on navetassa ympäri vuoden. Ennen
vanhaan yöllä saattoi saada vieraan, joka vihaisena puhisi "tule hakemaan karjasi pois meidän viljapellosta tai navetasta" Lehmien yölliset karkumatkat koituivat välillä omankin pihapiirin täystuhoksi pehkot kumossa ja kukat irti revittynä ja kasvimaa muokattuna, pahimmassa tapauksessa oli kiire soittaa eläinlääkärille jonkin
- Sama kai se on syöttää karja navettaan kun rehuntekokin on nykyisin helpompaa. Nyt jyrisee isot koneet pelloilla ja heinät menevät paaleihin tai tuorerehuksi säiliöön. Niin se on muuttunut viljojen kylvö ja korjuu. Koneellisesti ne tehdään, navettaankin ajetaan ja lehmille jaetaan.
Vaan ennen vanhaan oli käytettävä hartia voimia, niin rehunteossa kuin lannan luomisessa. Se oli kovaa hommaa se, eipä tarvinnut ehtiä kuntosaleille, hyötyliikuntaa oli aamusta iltaan karjan kanssa.
Muori havahtui ajatuksistaan, - kauanhan ne siellä navetalla viipyvät,

- Nyt se sonnikin vielä tuli, ei tässä taida aamukahvia lainkaan saada, närkästyi hän, kun pihaan ajoi seminologi.

-Ennen lehmätkin vietiin uljaalle sonnille naapuriin, nyt ne tarvittavat siemenet otetaan auton pakkasesta. Jo on aikoihin eletty, mitähän ne lehmätkin tykkää nykyaikaisesta lemmiskelystä? Kaisa-muori, sulki silmänsä - no aika aikaansa kutakin, huokaisi hän mutta maito-auton tulo sai muorin jatkamaan muisteloitaan.

- Se oli suurta juhlaa kun maitoa ruvettiin laittamaan meijeriin, vaikka lehmiä oli vain kaksi. Kun Topi vei 20 litraisen maitotonkan maitolaiturille ensimmäisen kerran, silloin tiesin, että takanapäin oli separoinnit, kirnuamiset, ja oli tarjolla tongassa palautuksena kurrit vasikoille, voit ja piimät perheelle ja vielä jokin kolikko kukkaroonkin kilahti.
Mutta toisaalta ei sekään helppoa ollut, käsipelillä ne tongat oli nostettava ja kelkalla tai rattailla kuljetettava. Oli portaita laiturille, joten selän kanssa oli ihmeissään. Ja toivat siihen toisetkin maitonsa, koko kylänväki. Pakkasilla tongat olivat kylmiä, mutta kun tumput laittoi kannen päälle, toimi se istuimena ja takapuolikin tarkeni. Pahimmilta pakkasen puremilta välttyi kun maitolaiturin sisäpuolella hengitti naapurin navetan tuoksuista lämpöä. Kun puolta kilometriä ei viitsinyt edestakaisin kulkea, tuli odotettua maitoauto. Olipahan ne ilot siinäkin, tuli naapurin kanssa kelattua koko elämän kirjo, riemujen rikkaus ja surujen summa, huokasi muori ja laittoi silmät kiinni ja jatkoi keinumistaan.

- Niin puolensa on kaikella, silläkin että maitolaiturit muuttuivat iltaisin ja öisin nuorten kohtaamispaikaksi Ymmärränhän minä sen kun ei nuorille muutakaan paikkaa.

- Mietin vain montako paria olisi tälläkin kylällä jäänyt syntymättä ellei maitolaituria olisi ollut. Silloin se oli paremmassa kunnossa, aivan kuin pieni punainen mökki, eikä sammaltakaan katolla. Nyt se on vanhus kuten minäkin, mutta paljon se on nähnyt kuutamoöitä ja kesänhämyisiä iltoja.
Kulkurikin siinä on kuulemma yönsä viettänyt ja aamulla reissuun lähtiessä juonut maito-autoa odottavasta tongasta maitoa mahan täydeltä, mutta onneksi ei ollut meidän tonga.
Kaisa-muori oli täysin syventynyt omaan maailmaansa, keinutuoli oli pysähtynyt, silmälasit tipahtaneet nenälle. Ainoana elonmerkkinä hieman poskiin venyneet suupielet. - Maitolaiturillahan sitä mekin aikoinaan tavattiin Topi ja minä.

-Ehtoisa emäntä, muisti Topi sanoa. Ehtoisapa hyvinkin.
Tovin kuluttua helkkyi iloinen nauru talon suuressa salissa.

 

Sivuston ylläpito



laskuri

© Kaikki materiaali sivuilla on tekijänoikeuslain suojaamaa