Luova kirjoittaminen
 

Kirjoittanut: Kaija Hiltunen


Lelulaatikko

Suuria pumpuleita tippuu uudelle takilleni, onkohan Jumala laittanut pilvet tulemaan alas. Nenälle tipahti märkää, pysähdyn pyyhkimään sitä. Äiti taas hoputtaa ja tarttuu käteeni, miksi hän puristaa noin kovaa, onko hän vihainen minulle? Äiti pysähtyy ja katsoo minua. Onko lunta satanut äidin silmiin, niin märät on silmät ja posketkin eikä äiti hymyile. Jatkamme matkaa, meidänhän piti mennä kirkkoon, mutta eihän kirkko ole ulkorakennuksessa, tosin en ole vielä kirkkoa koskaan nähnyt. Luulisin sen olevan kuitenkin vähän niin kuin linna.

Isä tulee ulkorakennuksesta, hevonen on reen eessä ja isällä sylissä sievä laatikko. Sehän on se sama laatikko, minkä äiti kerran näytti, siinä nukkui vauvanukke. Kenelle me lahjaa viemme, onko ne sittenkin synttärit, mihin menemme.
Äiti kaivaa vällyn alta huovan. "Laitan päälle ettei palele, kuulen hänen itkunsa vieläkin," sanoo äiti ja alkaa itkeä. Miksi äiti itkee, miksi kumpikaan ei puhu eikä hymyile minulle?

Kirkossa soi hiljainen musiikki, isä ottaa laatikon ja kantaa sitä käytävää pitkin. Muutamia mustapukuisia ihmisiä, irrottaudun äidin kädessä juoksen käytävää pitkin mummin luokse. Hänen sylinsä tuntuu pehmeältä ja lämpimältä. Äiti vilkaisee minua vihaisena, mutta sitten hän alkaa taas itkeä. " Mun kanteleeni kauniimmin, taivaassa kerran soi" Ei minulla ole kannelta, eihän tämä ole taivas. Olen varma että siellä on enkeleillä prinsessa mekot ja päässä kultakruunut. Täällä on pelkkiä mustia ihmisiä, minäkään en saanut laittaa ylleni lempimekkoa, jossa on auringonvärisiä kukkia.

" Maasta sinä olet tullut, ja maaksi sinä olet jälleen tuleva" Mustan miehen ääni kuuluu penkin alle, josta katselen ja yritän laskea jalkoja. Ei ihminen tule maasta, äidin masusta minäkin ainakin olen tullut.

Äiti puristaa taas kädestäni, sattuu. Hän ei taida huomata että olen vierellä.

Äiti peittelee laatikon uudestaan, kun menemme hevosen rekeen.
Lumen keskelle on kaivettu kuoppa, sinnekö ne sievän laatikon laittavatkin, olisin voinut ottaa sen vaikkapa lelulaatikoksi, sellaista minulla ei ole ollut koskaan.
Mustapukuiset heittävät vielä multaakin päälle, äiti yrittää hoputtaa minuakin tekemään niin kuin aikuiset tekevät, mutta en halua sotkea kaunista laatikkoa. Istahdan lumihankeen ja teen lumipalloja. Kun kukaan ei katsele minua lähden tarpomaan uuden lumen peittämälle hangelle. Se on hauskaa, teen enkeleitäkin.

" Onpa taivaassa tarjona lapsillekin" Taas ne laulavat taivaasta. Onkohan taivaassa lunta? Ihmiset ovat lähtemässä pois ja huomaan kummun, jolle on asetettu kukkia.
Äiti, jääkö se laatikko mullan sisään. Olisin niin tarvinnut lelulaatikkoa. Hevonen liikahtaa, pääsen vihdoinkin äidin syliin. Eikä äiti ole enää vihainen.

 

Sivuston ylläpito



laskuri

© Kaikki materiaali sivuilla on tekijänoikeuslain suojaamaa