Naapurista, hyllyntakaa kuuluu vain lyhyt ja kyllästynyt "aha" . Pysähdyn
sekunniksi kesken ulkopalttoon pukemista. Olen pettynyt aiheuttamaani
reaktioon. Eikö yhtään enempää empatiaa. Minä sentään yritin olla
dramaattinen ja viestiä pienillä sanattomilla eleillä.
Spontaani raivo on joskus varsin virkistävää.
Hyväntuulisena painan viimeistä vihreää nappia ja astun ulko-ovesta keskelle
takinliepeitä rietottavaa vihurinpuuskaa. Päivän aikana on suoja ja vesisade
vaihtunut pakkaseksi ja lotiseva loska muuttunut jääkupruiksi, joista
kengänpohjat eivät saa otetta.
Pasilanmäellä tuulee-siellä tuulee aina. Vihaiset puuskat pyrkivät
yllättämään kulkijan jokaisen betonitalon nurkalla. Taas mietin, miksei
kukaan keksi laittaa Megawatin tuulivoimalaa Soneran mastoon. Näin olisi
silläkin maisemanturmalla puolusteltavissa oleva hyötyfunktio.
|
Vielä helmikuulla on säällisenkin kotiinmenon aikaan niin pimeätä, että
radanvarsimaisemista ei erota kuin katuvalot. Sydäntalven aikana olisi
epäilemättä mahdolista rakentaa radanvarteen päivätyönä vaikka kokonainen
pieni kaupunki, ilman että sitä voisivat ohikulkijat liikennevälineestä
havaita vasta kuin maaliskuulla.
Tikkurilan ufomaisen vesitornin hahmon takaa nousevat lentokoneen valot
jyrkässä kulmasssa samaan suuntaan junankulun kanssa.- Pohjoiseen.- Kotiin.
Päivänvalossa liikkuvasta junasta katsottaessa näyttävät varsinkin laskussa
olevat koneet aivan kuin roikkuvan paikallaan ilmassa. Näinä hetkinä leikin
epäileväni Newtonin aikoinaan lanseeraamia painovoimaväittämiä humpuukiksi.
Keravan vaihteessa juna heiluu ja käytävään ahtautuneet, ulos aikovat
paikkakuntalaiset horjuvat vaihtoaskelin ja toisiinsa nojaten. Vastapäätä
nukkuva humalainen hätkähtää hereille, vilkaisee hädissään ulos, siirtyy
vapautuneelle ikkunapaikalle ja jatkaa itsensä lepuuttamista.
Keravalta Lahteen tulevan oikoradan rakennustöihin on ollut ilo perehtyä
päivittäin seuraamalla jättimäisen sillan valmistumista. Kesällä
rakennettiin taiturimainen valumuotti ja syksyllä pitkäkäkärsäiset
betoniautot piirittivät banaaninmallista sillanaihiota. Nyt talvella työmaa
on pimeä, eikä uusia yksityiskohtia erota vaikka miten yrittäisin varjostaa
vaunun sisävalot häiritsemästä.
Päätän odottaa maaliskuuta.
Junan nytkähtäessä liikkeelle Järvenpäästä käynnistän jännittyneenä
kännykän ajanoton. Järvenpään ja Jokelan välinen ennätys on 7 minuttia 42
sekuntia. Tälläkertaa matkaan kuluu lähes nimellinen, aikataulun mukainen
aika.- Tylsää. Jouduimme odottamaan Saunakalliossa pikajunaa joka myös oli
matkalla pohjoiseen.- Kotiin.
Jokelassa sataa lunta. Ei paljon, mutta juuri sen verran, että pakkasen
jäätämä liukkaaksi muuttunut märkyys peittyy tasaisella
turvallisennäköisellä lumipeitteellä. Lyhyet ja sipsuttavatkin askeleet
luistavat vihaisesti. Junan kiihdyttäessä kohti pohjoista,- pois kotoa,
mietin jälleen kerran sitä miten vanhat ihmiset selviävät näistä talvikeleistä.
Olen vakaasti päättänyt selvittää tämän mysteerin omakohtaisesti joskus
tulevaisuudessa.
Viimeisellä kävelymatkalla puiston poikki muistan taas vilkaista ihaillen
metsikön suurinta ylijäreätä kuusenrunkoa. Mielikseni lasken vielä kerran
siinä olevan ainakin 15 kuutiota puuta. Se on niin iso, että minä polttaisin
sitä 3 vuotta olohuoneen tulikiviuunissa ja pirtissä olisi aina lämmin..
Tosin sieluani kylmää ajatus niin suuren puun kaatamisesta ja polttamisesta.
Jotain arvokkaampaa sille olisi syytä keksiä.
Postia en ota laatikosta. Se on vaimon homma. Avaan oven ja kuuntelen ovatko
pojat kotona. Jostain kuuluu iloinen. "Kuka tuli." Vastaan huutamalla.
"Mitäs koulussa syötiin, mitä opittiin, oliko tappeluita, tuliko jälki-istuntoa".
|
