Luova kirjoittaminen

Esa Jussila

Kotimatka

Hiukan liian suurieleisesti heitän suojalasit kolmen metrin päästä narusta pyörittäen sermen reunan yli. Kävelen perässä printterin ja pöydänkulman välistä ja näen parahiksi miten lasit ottavat kimmokkeen pöytäpuhelimesta ja kolisevat lattialla pois näkyvistä.-Ehjinä. Mielessäni käy ajatus: Suojalasit -niiden kuuluukin kestää.

Rojahdan tuoliin ja päätän olla lukematta iltapäivän sähköpostia. Nyt riittää tällepäivälle. Ehkä huomenna. Samana päivänä kuin etsin ne suojalasitkin taas käsiini.

Vain raskaasti huokaisten kykenen potkimaan rautakärkiset turvakengät pöydän alle ja pujottamaan siviilikengät vapautumisestaan sykkyrälle pyrkivien nihkeiden varpaiden päälle. Toisen vieläkin raskaamman huokaisun jälkeen ilmoitan olevani lähdössä kotiin.

Naapurista, hyllyntakaa kuuluu vain lyhyt ja kyllästynyt "aha" . Pysähdyn 
sekunniksi kesken ulkopalttoon pukemista. Olen pettynyt aiheuttamaani 
reaktioon. Eikö yhtään enempää empatiaa. Minä sentään yritin olla 
dramaattinen ja viestiä pienillä sanattomilla eleillä.

Spontaani raivo on joskus varsin virkistävää.

Hyväntuulisena painan viimeistä vihreää nappia ja astun ulko-ovesta keskelle 
takinliepeitä rietottavaa vihurinpuuskaa. Päivän aikana on suoja ja vesisade 
vaihtunut pakkaseksi ja lotiseva loska muuttunut jääkupruiksi, joista 
kengänpohjat eivät saa otetta.

Pasilanmäellä tuulee-siellä tuulee aina. Vihaiset puuskat pyrkivät 
yllättämään kulkijan jokaisen betonitalon nurkalla. Taas mietin, miksei 
kukaan keksi laittaa Megawatin tuulivoimalaa Soneran mastoon. Näin olisi 
silläkin maisemanturmalla puolusteltavissa oleva hyötyfunktio.

Vielä helmikuulla on säällisenkin kotiinmenon aikaan niin pimeätä, että 
radanvarsimaisemista ei erota kuin katuvalot. Sydäntalven aikana olisi 
epäilemättä mahdolista rakentaa radanvarteen päivätyönä vaikka kokonainen 
pieni kaupunki, ilman että sitä voisivat ohikulkijat liikennevälineestä 
havaita vasta kuin maaliskuulla.

Tikkurilan ufomaisen vesitornin hahmon takaa nousevat lentokoneen valot 
jyrkässä kulmasssa samaan suuntaan junankulun kanssa.- Pohjoiseen.- Kotiin.

Päivänvalossa liikkuvasta junasta katsottaessa näyttävät varsinkin laskussa 
olevat koneet aivan kuin roikkuvan paikallaan ilmassa. Näinä hetkinä leikin 
epäileväni Newtonin aikoinaan lanseeraamia painovoimaväittämiä humpuukiksi.

Keravan vaihteessa juna heiluu ja käytävään ahtautuneet, ulos aikovat 
paikkakuntalaiset horjuvat vaihtoaskelin ja toisiinsa nojaten. Vastapäätä 
nukkuva humalainen hätkähtää hereille, vilkaisee hädissään ulos, siirtyy 
vapautuneelle ikkunapaikalle ja jatkaa itsensä lepuuttamista.

Keravalta Lahteen tulevan oikoradan rakennustöihin on ollut ilo perehtyä 
päivittäin seuraamalla jättimäisen sillan valmistumista. Kesällä 
rakennettiin taiturimainen valumuotti ja syksyllä pitkäkäkärsäiset 
betoniautot piirittivät banaaninmallista sillanaihiota. Nyt talvella työmaa 
on pimeä, eikä uusia yksityiskohtia erota vaikka miten yrittäisin varjostaa 
vaunun sisävalot häiritsemästä.

Päätän odottaa maaliskuuta.

Junan nytkähtäessä liikkeelle Järvenpäästä käynnistän jännittyneenä 
kännykän ajanoton. Järvenpään ja Jokelan välinen ennätys on 7 minuttia 42 
sekuntia. Tälläkertaa matkaan kuluu lähes nimellinen, aikataulun mukainen 
aika.- Tylsää. Jouduimme odottamaan Saunakalliossa pikajunaa joka myös oli 
matkalla pohjoiseen.- Kotiin.

Jokelassa sataa lunta. Ei paljon, mutta juuri sen verran, että pakkasen 
jäätämä liukkaaksi muuttunut märkyys peittyy tasaisella 
turvallisennäköisellä lumipeitteellä. Lyhyet ja sipsuttavatkin askeleet 
luistavat vihaisesti. Junan kiihdyttäessä kohti pohjoista,- pois kotoa, 
mietin jälleen kerran sitä miten vanhat ihmiset selviävät näistä talvikeleistä.
Olen vakaasti päättänyt selvittää tämän mysteerin omakohtaisesti joskus
tulevaisuudessa.

Viimeisellä kävelymatkalla puiston poikki muistan taas vilkaista ihaillen 
metsikön suurinta ylijäreätä kuusenrunkoa. Mielikseni lasken vielä kerran 
siinä olevan ainakin 15 kuutiota puuta. Se on niin iso, että minä polttaisin 
sitä 3 vuotta olohuoneen tulikiviuunissa ja pirtissä olisi aina lämmin..

Tosin sieluani kylmää ajatus niin suuren puun kaatamisesta ja polttamisesta. 
Jotain arvokkaampaa sille olisi syytä keksiä.

Postia en ota laatikosta. Se on vaimon homma. Avaan oven ja kuuntelen ovatko 
pojat kotona. Jostain kuuluu iloinen. "Kuka tuli." Vastaan huutamalla.
"Mitäs koulussa syötiin, mitä opittiin, oliko tappeluita, tuliko jälki-istuntoa". 

Sivuston ylläpito



laskuri

© Kaikki materiaali sivuilla on tekijänoikeuslain suojaamaa