Luova kirjoittaminen
 

Kirjoittanut: Kyllikki Heikkinen


Kaksi kertojaa

Vanhus

Vaimon kuolemasta on kulunut jo toista vuotta. Elämänkumppani on pois ja koti tuntuu tyhjältä, ei ole kenen kanssa haastella ja tämä talouden pitäminenkin mieheltä sujuu niin kömpelösti.

Jokapäiväinen ohjelma muotoutuu pienistä arkiaskareista, kauppareissulla pyrin käymään joka päivä, jotta tapaisi muita ihmisiä.
Mari oli niin hyvä leipomaan, että ihan ikävä on tuoretta leipää ja nisua. Onhan se ikävä tietysti Mariakin. Taidan poiketa nyt kylille mennessäni tuolla kirkkomaalla tervehtimässä Maria.

Tämä harmaa ruudullinen lippalakki on varmaan viimeinen Marin joululahja, en raski siitä millään luopua, laitanpa sen nytkin päähäni, kohta kai on tarvis talvilakille - ajattelen.

Jalkakipu taas muistuttaa olemassa olostaan - syksy ja kostea kylmä on pahasta. Pitäisi mennä lääkärin pakeille, kun tuo vanha sotavamma kiusaa. Tuli toki tupakka jätettyä pois, vaikka kyllä henkeä ahdistaa liikkuessa vieläkin. Kävelykeppiin täytyy turvautua, kun lähtee ulos, ei askel ole niin kuin nuorukaisella enää. Paljonhan sitä tuli aikanaan tehtyäkin raskasta työtä.

Pihakoivut sojottavat alastomina ja surkean näköisinä - pikkulinnut ovat kadonneet maisemasta kokonaan. Naapurin naisihminen näyttää olevan kiinnostunut tulemisistani ja menemisistäni. Nytkin pyrähti kuistille kun tulin pihamaalle.

-Asioillekos olet menossa - kauppaanko menet?
-Kauppaanpa hyvinkin, leipää pitää ostaa ja vähän särvintä.
-No älä sitten kaadu matkalla, ole varovainen. Onhan se hyvä, että joku huolehtii, kun lapsetkin ovat niin kaukana, tuumin ja jatkan matkaani.
Ei täällä kylätiellä juuri tuttuja tapaa, joskus harvoin entinen naapuri on tullut asioilleen kirkolle, jonka kanssa saa vaihtaa kuulumisia.

Kylän perällä on pieni baari, voisinpa poiketa sinne kahville, kun ei ole kiirettä. Baarissa häärii jukeboxin kimpussa muutama pojankloppi, soittaisivat vaikka Äänisen aallot ennemmin kuin tuota ulkomaan musiikkia.

Nuorehko baarin myyjä tulee kysymään haluanko tilata jotakin.
-kahvin ottaisin ja onko teillä tuoretta pullaa.
Mukavan ja ystävällisen oloinen nainen - huomaan.

Istuskelen ja lepuutan jalkojani, kun tuli niin iso kävelylenkki tehtyä. Kahvikin maistuu niin hyvältä pullan kera - voisin kai ottaa tuplat.
Nuorisoporukka on häipynyt ja baari on hiljentynyt, ulkona jo hämärtyy.
Baarin nainen siivoilee paikkoja - pitäisi kai lähteä, mutta niin raukasee täällä lämpimässä.

Osaisinpa käyttää tuota jukeboxia niin soittaisin Äänisen aallot ja vaikka mitä muuta, pohdiskelen sitä.



Naapurin nainen

Naapurin leskimies näkyi taas lähtevän reissuilleen. Missä mahtanee käydä joka päivä, kun viipyykin aina niin kauan. Hidastahan tuo kävely kuitenkin on.

Ihmettelen, kun hän ei ole pyytänyt käymään. Meikäläinen kun on niin vanhanaikainen, että ei uskalla miestä ensin pyytää luokseen.
Ulkona tavatessamme hän juttelee hyvin mukavasti ja on ystävällinen.
En ole nähnyt häntä siivoustouhuissa - siinä hän voisi tarvita apua, johon voisin tarjoutua. Jos hän olisi ollut fiksu, niin olisi aamulla pyytänyt minut seurakseen, kun oli kylille lähdössä, mutta ei, meni vain menojaan. Minähän melkein suorastaan tarjouduin.

Tänä päivänä voisin leipoa viikonlopun kunniaksi pullaa, jos sattuisi joku vieras poikkeamaan.

Hämärä yllättää ja hetki vain on jo pimeää. Muutama varis pihapuussa värjöttelee. Ikkunastani näen tiellä kaksi kulkijaa, he lähestyvät tätä pihaa, ja tunnistan tulijat - naapurin mies baarin tytön kanssa. Voisiko tyttö olla miehen tytär? Tuskinpa. Tyttö kääntyy pois ja mies menee kotiinsa.

Pullataikinaan ei taidakaan olla hienoa sokeria riittävästi. Rohkaisen mieleni ja päätän mennä mieheltä kysymään, lainaisiko hän minulle sokeria. Ehkäpä sen jälkeen voin pyytää hänet pullakahville, kun on ollut oikein asiaakin.

 

Sivuston ylläpito



laskuri

© Kaikki materiaali sivuilla on tekijänoikeuslain suojaamaa